Fiskars.

Matkamme Billnäsistä jatkui noin kymmenen kilometriä eteenpäin kohti Fiskarsin ruukkia. Fiskarsin ruukin historia alkaa jo 1600-luvun puolivälistä: 

"Fiskarsin ruukin perusti hollantilainen Peter Thorwöste 1649 kuningatar Kristiinan privilegiolla, jolla hän sai oikeuden valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita tykkejä lukuun ottamatta. Samana vuonna hän sai myös luvan perustaa Fiskarsiin masuunin ja kankivasaran. Lähistöllä sijaitseva Antskogin ruukki oli päätynyt Thorwösten hallintaan jo joitakin vuosia aiemmin.

Pohjan pitäjästä tuli 1600-luvulla Suomen raudan valmistuksen keskus; vuonna 1640 perustettiin Antskogin ruukki, 1641 Billnäsin ruukki ja Fiskars siis 1649. Lähiympäristössä sijaitsivat jo vuonna 1616 perustettu Mustion ruukki ja 1646 perustettu Fagervikin ruukki. Vaikka esim. Fiskarsin tarvitsema malmi jouduttiinkin pääosin kuljettamaan Tukholman saaristosta Utön kaivoksesta, ruukkien perustaminen Suomeen kannatti. Pohjan pitäjä ympäristöineen oli seutua, jolla oli käyttämätöntä vesivoimaa sekä runsaasti metsää puuhiilen valmistamiseen - näin kruunu säästi Ruotsin Bergslagenin metsiä. Lisäksi Pohjankuru tarjosi sopivan satamapaikan.

Fiskarsin kankirauta vietiin pääasiassa sellaisenaan takaisin Ruotsiin, Tukholman Vanhankaupungin Järntorgetille, mutta kankiraudasta valmistettiin myös nauloja, lankaa, veitsiä ja kuokkia sekä raudoitettuja pyöriä. Ruukissa valmistettiin myös valutavaraa, kuten patoja ja paistinpannuja. Raudanvalmistus vaati ammattitaitoa, jota ei ollut paikallisesti saatavilla. Thorwöstelle myönnettiin jo 1640-luvulla lupa hankkia erikoiskoulutettua työvoimaa ulkomailta, mm. Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista."

"Raudanvalmistus vaati ammattitaitoa, jota ei ollut paikallisesti saatavilla. Thorwöstelle myönnettiin jo 1640-luvulla lupa hankkia erikoiskoulutettua työvoimaa ulkomailta, mm. Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista.

1700-luvulla suuret nälkävuodet ja isoviha tekivät tuhojaan myös Fiskarsissa. Lähistöllä sijaitsi venäläisen siviili- ja sotilashallinnon keskus, ja venäläiset ryöstivät ja hävittivät Fiskarsin ja Antskogin ruukit 1713. Fiskarsin ruukki sai uuden omistajan, kun John Montgomerie osti sen 1731. Ulkomaista työvoimaa palkattiin lisää; tuon ajan palkkalistoilta löytyy mm. sellaisia nimiä kuin Clas Pijra, Michel Gilliam, Noe Puse ja Jean Dardanell. Vuonna 1740 Fiskarsissa oli 115 asukasta.

Ruukki sai jälleen uudet isännät, kun Robert Finlay ja John Jennings ostivat sen 1750-luvulla. Jennings luopui pian osuudestaan, mutta Finlay jatkoi ruukin toimintaa aloittaen myös Kiskon Orijärveltä löytyneen kuparin jalostuksen. Finlayn ruukkitoiminta kariutui kuitenkin vararikkoon vuonna 1771, ja ruukki päätyi tukholmalaisen B. M. Björkmanin omistukseen. Hänen poikansa muutti Fiskarsiin, sillä autonomian aikana maan ja teollisuuden ulkomaalaisten omistajien oli uusien määräysten mukaan asuttava Suomessa. Parikymppisen pojan huikenteleva elämäntapa aiheutti kuitenkin ruukin myymisen vuonna 1822 Johan (John) von Julinille (1787-1853)."

"Julinin myötä alkoi tärkeä vaihe ruukin historiassa. Hänen johdollaan ruukin toiminta painottui nimenomaan raudan jalostamiseen. Julin oli turkulainen apteekkari ja laajalti matkustellut ja edistyksellinen mies, jonka toimesta ruukkiin perustettiin mm. Suomen ensimmäinen hienotaepaja 1830 ja konepaja 1837. Konepajan merkittävimpiä töitä oli Finlaysonin puuvillatehtaan 90 valurautapylvästä ja suuri vesipyörä sekä Saimaan kanavayhtiölle toimitetut mekaaniset rakenteet.

Teollisuuden lisäksi Julin kehitti myös ruukin maataloutta ja metsänhoitoa. Karjankasvatuksesta luovuttiin vasta vuonna 1970, jolloin Fiskarsissa oli vielä 104 Julinin aikoinaan hankkimasta ayrshire-karjasta polveutuvaa sarvipäätä. Fiskarsin aurat ovat osa suomalaisen maatalouden kehitystarinaa. Ulkomailta tuotujen mallien pohjalta kehitettiin nimenomaan suomalaiseen maaperään soveltuvia auratyyppejä, ja 1800-luvun lopussa mallistoon kuului yli neljäkymmentä erilaista auraa. Hevosvetoisia auroja valmistettiin yhteensä yli miljoona kappaletta.

Fiskarsin ruukki oli edelläkävijöitä myös terveydenhuollon ja koulutuksen saroilla. Ruukki sai oman tehtaanlääkärinsä jo vuonna 1860. Vuonna 1892 avattiin oma kymmenpaikkainen sairaala. Vuonna 1826 Julin rakennutti koulurakennuksen (Tornikellorakennuksen), jossa opiskeltiin 1833 edistyksellisen Bell-Lancaster -systeemin mukaisesti. Erilaiset yhdistykset toimivat vilkkaasti tarjoten vapaa-ajan harrastustoimintaa ruukkilaisille, mm. urheilua, musiikkia ja vapaapalokuntatoimintaa.

Ruukin kukoistuksesta Julinin kaudella kertoo myös sen väkiluvun kasvu: vuonna 1818 asukkaita oli 196, vuonna 1823 253 ja vuonna 1852 jo 661 henkeä, joista ruukin työntekijöitä 156. Kun mukaan lasketaan myös muut Fiskarsille kuuluneet laitokset ja maaomistukset, on työntekijöiden määrä 425 (kokonaisasukasmäärä 1384). Julin aateloitiin vuonna 1849 ja hän sai käyttää nimeä John von Julin. Tunnuslauseenaan hänellä oli: "Toimi, Totuus ja Toivo" (yllättäen suomeksi). Julinin kuoltua 1853 ruukkia johti holhoojahallinto, ja vuonna 1883 perustettiin Fiskars Aktiebolag -niminen osakeyhtiö. Yhtiöittämisen myötä myös ruukista tuli osa isompaa kokonaisuutta, mikä vaikutti myös sen kehitykseen."

"1900-luvun alun lamasta Fiskars selvisi metsiensä ja maataloutensa ansiosta, minkä jälkeen yhtiön taloudellinen kehitys oli suotuisaa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli Suomen raskaan terästeollisuuden tulevaisuuden näkymät heikot.

Kahden maailmansodan välinen yhtiön taloudellinen kehitys oli erittäin epävakaata, noudatellen yleistä talouskehitystä maassamme. Onnistuneiden yritysostojen ja investointien ansiosta yhtiön talous oli jälleen loistavassa kunnossa 1930-luvun lopussa, jolloin toinen maailmansota keskeytti Suomen talouselämän hyvän kehityskauden. Sodan aikana Fiskarsin tuotantolaitokset kävivät täydellä teholla. Tilauksista ei ollut pulaa, sen sijaan lähes kaikesta muusta kuten mm. raaka-aineista, polttoaineesta ja työvoimasta.

Toisen maailmansodan jälkeiset vaikeudet, mm. sotakorvaukset, siirtoväen asutus ja säännöstelytalous koettelivat myös yhtiötä ja ruukkia. 1920-60-luvuilla Fiskars hankki omistukseensa lukuisia eri teräsalan tehtaita ja yrityksiä. 1950-luvun muutosten ja uusorganisointien joukossa oli metsien tuottojen kasvattaminen yritysostoin ja metsätieverkoston luomisella, mikä mahdollisti vanhojen yli-ikäisten metsien hakkuut. Tämä tieverkosto on edelleen olemassa.

Viime vuosituhannen viimeiset vuosikymmenet yhtiön kehitys seurasi yleisiä talouden trendejä; 1970-luvulla kansainvälinen öljykriisi aiheutti ongelmia Suomen taloudelle ja teollisuudelle, jonka jälkeen talouden nopea kasvu 80-luvlla loppui tylysti 90-luvun alkaessa. 1900-luvun lopussa Fiskars oli monialayritys, joka metalliteollisuuden lisäksi valmisti mm. nostureita, lipputankoja ja elektroniikkaa. Keskittyminen kuluttajatuotteisiin ja yhtiön kansainvälistyminen voimistui, kun Yhdysvaltoihin perustettiin ensin saksitehdas vuonna 1977 ja sitten tytäryhtiö Fiskars Brands Inc. vuonna 1984.

1980-luvulla myös ruukin toimintoja järjestettiin uudelleen. Ruukit ovat kautta historian olleet hyvin omavaraisia yhteisöjä, tästä perintönä oli myös ruukissa oma metsä-, sähkö-, rakennus- jne osastonsa. Teollinen toiminta vaati ajanmukaisempia tiloja ja tuotantorakennuksia siirrettiin Billnäsiin. Teollisuuden myötä muuttivat pois myös asukkaat ja monia kiinteistöjä jäi tyhjilleen. Myös ruukin toimintoja karsittiin ja ajanmukaistettiin. Koko ajan on ruukki kuitenkin ollut yhtiölle tärkeä; täällä ovat sen juuret aina vuodesta 1649 lähtien. Ruukkia varten tehtiin erilaisia kehittämissuunnitelmia. Tarkoituksena oli säilyttää ruukki elävänä, perinteitä vaalien. "Elävä ruukki" -teemalla alkoi uusien asukkaiden ja toimintojen löytäminen. Kaunis ympäristö ja luonto tarjosi ainutlaatuisen ympäristön ja vanhat rakennukset mahdollisuuksia, mikä vetosi erityisesti käsityöläisiin, muotoilijoihin ja taiteilijoihin. Vuoteen 1993 mennessä Fiskarsiin oli muuttanut jo yli 20 eri alan ammattilaista ja vähitellen heidän keskuudessaan eräsi ajatus yhteisen näyttelyn järjestämisestä.

Tavoitteena oli alusta saakka saada aikaan korkeatasoinen näyttely, jossa oli ennakkoluulottomasti esillä rinnakkain niin taide-, käsityö- kun taideteollisuusalankin tuotteita. Tärkeimpänä valintakriteerinä oli esineiden korkea laatu. Ensimmäisestä näyttelystä muodostui todellinen yleisö- ja arvostelumenestys. Positiivinen vastaanotto innosti järjestäjiä jatkamaan ja kehittämään näyttelytoimintaa seuraavinakin vuosina.

Huhtikuussa 1996 perustettiin Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta. Vuosien varrella jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut - osuuskuntaan kuuluu nyt yli 100 jäsentä edustaen lähes kaikkia käsityön, muotoilun ja taiteen osa-alueita. Suurimmat ammattiryhmät ovat puusepät, keraamikot, teolliset muotoilijat ja kuvataiteilijat.

Fiskars on jo vakiinnuttanut asemansa korkealaatuisen suomalaisen käsi- ja taideteollisuuden esittelypaikkana: näyttelyt ovat yksi alan suurimmista vuosittaisista tapahtumista Suomessa. Ne ovat keränneet runsaasti julkisuutta sekä kävijöitä. Näyttelyvieraiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta; nykyään niihin tutustuu vuosittain noin 25 000 kävijää."

"Vuonna 2014 Fiskarsin perustamisesta tuli kuluneeksi 365 vuotta. Tänään Fiskars-konserni on kansainvälinen yhtiö, jonka toiminta rakentuu kuluttajalähtöisesti, vahvojen erikoisbrändien avulla kasvaen. Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala ja Gerber." lähde: KLIK

Fiskarsin historia on siis varsin monivaiheinen ja -vivahteinen. Olen iloinen, että Fiskars tuli koettua nyt viimein myös kesäaikaan. Fiskarsiin oli saapunut paljon muitakin ihmisiä ja yksi syy siihen oli varmastikin Antiikkipäivät, joita vietettiin myös Fiskarsissa. Me lähinnä keskityimme kiertelemään ja katselemaan kauniita maisemia. Minä kuvasin kymmenittäin kuvia ja sielu lepäsi kauniissa maisemissa. Ajottaisia sadekuurojakin tuli, mutta ne eivät kauaa haitanneet :) Paluumatkalla tulikin vettä todella kovaa radiossa kerrottiin, että Helsinkiin vievällä moottoritiellä oli vettä ollut tiellä niin paljon, että autoilijat olivat joutuneet matelemaan. Onneksi me tulimme tuolloin hieman eri tietä, niin onnistuimme välttämään tulvan. 

Kesäinen road trippimme päättyi siis aina Porvoon, Loviisan, Espoon ja Billnäsin kautta Fiskarsiin :) Kameraan tallentui parin päivän aikana yli 600 ruutua! Tästä road tripista voisimme ottaa ystäväni kanssa tuleviksi vuosiksi perinteen ;) Ensi kesän road trip on lähtenyt jo ajatuksissa liikkeelle - ensi kesänä sitten nähdään, mihin tie sitten lopulta viekään.

Vaikka ulkomailla on kiva käydä ja nähdä erilaisia kulttuureja, on Suomikin oikein kaunis maa ja täälläkin on vielä paljon paikkoja, joissa haluaisin käydä. Esimerkiksi Turun saaristo, Hanko,  ja Helsingin vastikään avattu Vallisaari kutkuttaisivat tällaista valokuvaukseen hurahtanutta ihmistä :)

Lisäksi haaveilen vielä jonain päivänä pääseväni luovutettuun Karjalaan edesmenneen mummuni synnyinseudulle. Ehkä vielä jonain päivänä :)

♥